keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Elämää (villi)eläinlaumassa

Kaksi koiraa muodostaa jonkinlaisen lauman, jossa hierarkiakysymyksiä joudutaan käsittelemään. Kolme koiraa rakentaa jo arvojärjestyksen, joka tarvitsee ohjailua. Entäs, kun laumaan tuodaan neljäs koira, tuttu kylläkin.

Heta on nyt ollut meillä puolitoista viikkoa. Heta asettautui luontevasti taloksi; nukkuu tyynypäässä ylimpänä, syö parhaimpia herkkuja...Heta on lungi koira, mutta ei tuosta nukkumapaikasta tingi. Kesse ja Noppe sen tietävät entuudestaan. Noppe meinasi yhtenä iltana asettua nukkumaan mennessä tyynypäähän, Heta työntyi notkeasti & päättäväisesti Nopen jalkojen välistä "omalla paikalleen". Noppe asettui ihan suosiolla keskikohdille sänkyä. Hetan tultua pari päivää meni ihan mukavasti sitten Pippu alkoi tuntea paikkansa uhatuksi ja päätti nousta asteikossa vähän ylemmäs, että ei jää ihan "toteemin" alimmaiseksi. Pippu alkoi haastaa ja tapella Nopen kanssa ihan raivopäisenä. Noppe tappeli myös hampaat irvessä, mutta ei tehnyt reikiä Pippuun. Pippu taas rei'itti Noppea. Viime viikon keskiviikon agitreeneissä huomasin Nopessa verijälkiä korvissa ja verta silmäkulmassa. Treeneistä tultua saunoimme ja ensi kertaa koko Nopen kuuden vuoden aikana huomasin Kessen hoitavan tytärtään; Kesse nuoli huolella löylyssä Nopen rei'itetyn korvan. Eli ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Noppe oli onnessaan eikä korvakaan tulehtunut. Torstaina Pippu puraisi Noppea tassuun ja verta tuli...    

Aika nopeastihan sitä huomasi mitkä ovat kuumottavimmat kohdat; kun kaksi koiraa tulee ulkoa ja toiset kaksi lähtee ulos. Eteisessä voi tarrata kiinni. Ratkaisu toinen koira kylppäriin/työhuoneeseen, niin etteivät kohtaa. Ruokailu; Heta nyt syökin herkkujaan rauhassa vessassa ja Pipun laitoin hurjempina aikoina työhuoneeseen syömään. Muutenkin aina räyhän alkaessa toinen työhuoneeseen jäähyllä. Joskus päästin koiran liian aikaisin pois ja räyhä alkoi taas; takaisin jäähylle. Nyt näillä toimilla ja omaa pelisilmää kehittämällä tilanteet ovat rauhoittuneet. Äsken tosin kuumeni, kun kynsiä leikattiin. Pippu kylppäriin ja ulos vasta, kun on hiljentynyt ja muiden kynnet on leikattu. Nyt on muuten pärjätty pikkasen ääntä korottamalla, kun lämpö alkaa nousta. Oppia ikä kaikki! Kesse on oma hassu itsensä rähjätilanteissa. Se heittäytyy tappelevan kaksikon päälle pompsimaan ja haukkuu mureasti rauhallisella tempolla ikäänkuin kannustaakseen; " Hyvä tytöt, antaa mennä vaan!"

Valmistelut Hetan lisääntymiseen ovat pitkällä. Pesä valmistui sunnuntaina. Ja kaikenlaisia tarvikkeita olen myös keräillyt "synnytyshuoneeseen".
Heta tutustuu uuteen pesäänsä.
Heta ja massu. Heta on voinut tosi hyvin, ruoka maistuu eikä ole onneksi ollut pahoinvointia tai muuta. Yhtä yönä heräsin, kun Heta läähätti vieressäni ja mietin, että nytkö pitää nousta? Hetalle olikin vain kuuma ja läähätys lakkasi, kun siirtyi pikkasen ihmisen kyljestä. Muistelin, että niinhän se oli itselläkin, kun oli "lämpöpatteri" vatsassa tuli ajoittain hyvinkin kuuma!
Toistaiseksi Heta viihtyy vielä parhaiten meidän sängyssämme.






2 kommenttia:

  1. Onnellista loppuodotusta teille, jännityksellä täällä odotellaan pentu-uutisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Heta on koko ajan suhtautunut tyyneydellä. Oma jännitys tässä tahtoo nousta...

      Poista