keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

AGILITYÄ

Olimme Nopen kanssa HSKH;n kisoissa Ojangossa sunnuntaina 9.3. Ensimmäiseen rataan olisin ollut todella todella tyytyväinen jos en itse olisi mokannut niin naurettavasti! Rata lähti hyvin käyntiin hypyn jälkeen puomi, sitten kaksi hyppyä vierekkäin toinen edestä ja toinen takaa siis kierto, siitä kepeille, pieni sisäänmenovirhe, korjaus, putkeen, vierekkäiset hypyt, ensimmäinen takaa toinen edestä, hyppy, putki, pituus, hyppy, putki ja sitten tuolla alussa puomin jälkeen olleet vierekkäiset esteet eli kierto toiselta puolelta. Noppe pudotti toisen esteen ja minä jäädyin. Tuijotin vuorotellen koiraa ja tuomaria todella pitkään aikaan! Ikään kuin tuomari olisi voinut kertoa miksi Noppe pudotti esteen. Olisin vain jatkanut, mutta Noppe ei ole koskaan pudottanut esteitä ja minä menin ihan kipsiin. Lopulta pääsin liikkeelle. Putki, A-este, kolme peräkkäistä hyppyä maalissa. Tuli kuitenkin meidän paras tuloksemme 16,50 sij. 11/23. Olisi tullut tuskin lainkaan yliaikaa jos en olisi pysähtynyt. No, oppia ikä kaikki!
 Valokuvaaja Monna Rantasen kuva Nopesta 9.3. kisoissa

Katselin kisavideotamme monta kertaa ja kyseessä oli mielestäni liian tiukka ohjaukseni.Päätin kuitenkin selvittää Nopen hyppytekniikan, kun tarjoutui tilaisuus saada yksityistunti kehutulta hyppytekniikkaohjaaja Ulla Kaukoselta. Jaoimme maanantaina 1 1/2 tunnin setin seurakaveri Johannan ja irlanninvesispanieli Tibetin kanssa. Hyvin erikorkuiset koirat siis, mutta hyvät opit kumpikin sai!

Kerron kuitenkin ensin Pipusta, joka pääsee aina silloin tällöin harjoittelemaan eri agilityesteitä toisten koirien ohessa. Viime tiistaina otin Pipun mukaan, kun menimme Nopen kanssa omatoimitreeneihin seuramme hallille. Hallilla oli mainio pitkä agirata "pystyssä" ja teimme Nopen kanssa sitä. Treenaten lisäksi lähtöjä, keppejä ja kontakteja. Pippu pääsi Nopen huilatessa tekemään muutaman minuutin sessioita: lähtöjä eli odottamista ekan hypyn takana ja sitten yksittäisiä matalia hyppyjä. Ihan pieniä ja matalia hyppysarjoja sekä keppejä. Kyllä oli pieni koira iloinen, otti rinta rottingilla tosi hyvin kontaktia minuun! Pippu tulee jatkamaan eri esteiden opettelua ja puiden kiertämistä, kun ehdimme sellaisen treenin aloittaa. Luultavasti viimeistään torpalla kesäkauden alkaessa pääsiäisenä.

Sitten hyppytekniikka- sessioon. Ulla katsoi ensin Nopen liikkeet ravissa. Edestä, takaa ja sivulta. Sen jälkeen hän tutki koiran.

Ekana harjoituksena tehtiin vuorotellen Johannan ja Tibetin kanssa lähtöharjoitusta eli setpointia. Koira istuu suorassa etutassat ponnarissa kiinni, ponnarin keskeltä ohjauskepit sojottavat kohti okserin ensimmäisen osan tukia, 4 jalan päässä on okserin ensimmäinen osa 15 cm korkeudella ja toinen osa 20 cm korkeudella, targetti 3-4 metrin päässä. Ensin oli todella vaikeaa saada Noppea, joka muuten pysyy lähdöissä paikoillaan, pysymään ponnarin takana. Targetilla, kun odotti herkkujen herkku; broilerin sydän. Muutoman haahuilun jälkeen homma lähti sujumaan.

Toisena harjoituksena oli jumppasarja. Sillä on muitakin nimiä, mutta yhtenä tarkoituksena on vahvistaa koiran takapäätä eli jumpata. Ensin ponnari, ensimmäinen hyppy kahden jalan päässä seuraavat neljä hyppyä 4 jalan välein, targetti 1- 1,5 metrin päässä viimeisestä esteestä. Jos koira hyppää suoraan kahden viimeisen esteen yli niin targetti viimeisen esteen alle. Ensimmäinen hyppy 10 sentin korkeudella ja loput 15 sentin korkeudelle. Jos koira hyppää "väärin" kuuluu töminää ja/tai ähkimistä. Silloin laitetaan toiselle ja kolmannelle hypylle poikkirima. Oikein hypätty hyppy on siis hiljainen.

Kolmas ja viimeinen harjoitus oli "liikkuva hyppy". Ponnarin jälkeen eka hyppy kahden jalan päässä, seuraavat kaksi neljän jalan päässä toisistaan, viimeinen hyppy 6 jalan päässä. Hyppykorkeudet 10, 15, 15 ja 15. Parin treenikerran jälkeen viimeinen hyppy nostetaan ensin 20 senttiin, sitten 25 ja lopuksi 30 senttiin. Sitten takaisin päin 30, 25, 20, 25, 15 eli viimeinen hyppy liikkuu.

Kaikissa näissä harjoituksissa Ulla seurasi sivusta ja tuli välillä korjaamaan hyppyjen etäisyyksiä ja/tai korkeuksia eli nämä harjoitukset ovat Nopelle sopivia, mutta sain myös sovellukset Pipulle.Ulla sanoi Nopen olevan oikein näppärä agilitykoira. Joskin Noppe hyppää paino liikaa edessä. Ryhdymme siirtämään painoa taaksepäin edellä mainituilla harjoituksilla. Jossain vaiheessa Noppe pääsee fyssarille ja muutoman kuukauden päästä Ulla tulee tarkastamaan miten treenit ovat "purreet".

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Heta kuulumisia

Sijoistuskoiramme Heta elelee reipasta pihakoiran elämää Keski-Suomessa.

Hetan emäntä Mirva kirjoitti;"Hajuerottelussa on käyty melkein viikoittain ja hyvin on edistytty. Heta on todella innokas oppilas! Ensiviikolla Heta alkaa tunnistamaan harjoitushajunaan kardemummaa(Sylvi tunnistaa kanelia). Uimassa on tässä käyty ja lenkkeilty metsässä ahkerasti. Ilmoitin Hetan arkitokoon sekä rallytokon alkeisiin nyt tässä keväällä. Perusasioita ei voi liikaa tahkota ja muiden koirien kanssa treenaaminen/häiriö tekee hyvää."

Alla Mirvan kuvia Hetasta
Heta & käävät
Heta poseeraa.
Haluan uimaan heti!
Heta mennä porskuttaa!
Sitten onkin aika loikoilla takan äärellä.

Kiitos Mirva kuvista ja kuulumisista! Ihanan aktiivista pihiselämää!