perjantai 25. huhtikuuta 2014

EILISEN KOIRANPÄIVÄN VIETTOA...

Pari kuvakollaasia, jotka tein arkikuvahaastetta varten, mutta laitan ne tännekin.
Kesse, Noppe & Pippu ilakoivat torpan pihalla.
Nuorimmainen Pippu on saanut napattua Kessen kepin ja miettii pureskelisiko sitä vai ryntäiskö muihin puuhiin.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

KEVÄINEN ILTA KOTKASSA

Käväisimme eilen illalla Nopen kanssa Kotkassa. Kotkan koiraystäväin seura järjestää koko tämän viikon agilityniltakisoja. Eilen olivat ykkösluokkien hyppyrata ja agilityrata. Sijoituimme Nopen kanssa hyppärissä neljänsiksi. Tulos 20,76 ei nyt tietysti ole mikään ihmeellinen, mutta hyppyrata oli kisauramme toinen ja ekasta tuli hylky, joten siihenkin nähden voi olla tyytyväinen. Tyytyväinen olen myös yhteistyöhömme, joka on ihanaa! Koko muu maailma katoaa. Vain Noppe ja minä, "kiitämässä" rataa yhdessä.
Sunnuntai-iltana kepon kanssa yhdessä kisakirja sai paitsi Nopen kuvan myös muovin päällään. Tätä kirjaahan me käytämme koko kisauramme.

Toisella eli agilityradalla Kotkassa tuli paljon pieniä virheitä, lopuksi isompi ja hylky. Mutta siinäkin radassa oli paljon onnistuneita kohtia. Yhtä kohtaa pelkäsin ennen lähtöä; lähtökiihdytyksessä alkuhypyn jälkeen rengas ja pituus. Sitten piti mennä putken kauimmaiseen päähän ja koiran puolella olisi ollut tarjolla huokutteleva A. Se kohta meni onnistuneesti. A;n ja putken jälkeen huomasin Nopen vähän himmaavan. Kannustin ja keinu meni moitteettomasti (ilon aihe, koska keinussa on ollut hankaluuksia). Putki, pari hyppyä. Hyppyhässäkkä ennen keppejä, joissa parin väärän liikkeen jälkeen moitteettomat kepit alusta loppuun! Keppien jälkeen oli ajatellut leikata toiselle puolelle, mutta en ehtinyt, joten puomin jälkeinen putki koitui kohtaloksi. En kyennyt ohjaamaan koiraa oikeasta päästä sisään. Mutta viis hylystä virheitä oli kuitenkin jo niin paljon!
Kisarutiinia karttui ja Kotkassa paistoi aurinko. Oli kiva ajella auringon laskiessa takaisin kohti Helsinkiä. Taivas oli niin kaunis; vaalean vaalean punainen, vaalean vaalea sininen ja valkoinen. Tesjoen kohdalla nämä värit heijastuivat täysin tyyneen Tesjokeen. Kyllä Suomi on kaunis maa!

Lopuksi kuvia viime maanantailta koirametsästä.
Noppe, Kesse ja Pippu
Kuningatar Kesse kukkulalla.
Pippu vääntää pientä keppiä ja Kesse isomman kimpussa.
Pippu etenee määrätietoisesti.
Ihan loppujen lopuksi Pippu ja pienen pieni nahkaluuaarre.