Tapahtumia kuitenkin oli paljon. Kuun alussa koko koiralauma oli viikonlopun hoidossa pojan perheessä. Vietimme miehen kanssa koirattoman viikonlopun pyöräillen Tallinnassa. Meillä oli mukavaa ja koirilla varmasti hauskaa hyvässä seurassa ihmisystäviensä kanssa.
Lokakuun alussa alkoi agilityntalvikausi seuramme hallissa. Käymme keskiviikkoiltana Kessen ja Nopen kanssa treenaamassa Tuulikin/Nooran johdolla. Kyllä on taas pyöritystä ja vaativuutta näiden molempien nuorten naisten laatimissa harjoitteissa!
Lokakuun puolessa välissä oli heti viikon treenitauko ja olimme torpalla syyslomalla. Ilmat olivat melko raikkaat. Oli mukava ulkoilla ja saunoa. Maalla ei muuta huolta ole kuin se, että Pippua ei voi pitää vapaana kuin ihan vähän ja hyvin valvotusti. Eikä se ihan pieni huoli olekaan, kun aamulla unen pöpperössä ei sitä muista! Ensimmäisenä aamuna tultuaan ulos Pippu sai hajun kuonoonsa, sulki korvat ja juostuaan ensin torppaa ympäri kuono ilmassa suuntasi kulkunsa 24-tielle. Mistä tietää, että koira on tiellä vaikka ei itse koiraa näekään? Näkee autojen jarruttelevan. Se ei tunnu mukavalta. Ensin menin kävellen Pippua etsimään. Ei jälkeääkään. Sitten hain auton ja ajelin tähyillen pari kilsaa kylälle päin. Tulin pientä hiekkatietä takaisin. Ei näkynyt koiraa. Sitten äkkäsin Pipun jolkottavan tien laitaa kohti Padasjokea. Oli juuri ohittanut oman tienhaaramme. Ajoin lähelle, avasin oven, kutsuin koiraa, se tuli tosi märkänä iloisesti häntää heiluttaen;"Kas, sinä siinä!". Pippu hyppäsi autoon ja annoin sille lihapullia. Turhahan sitä olisi haukkumaankaan ollut ryhtyä. Pitkillä metsälenkeillä Pippu ulkoili sitten remmissä, kun Kesse ja Noppe juoksentelivat omia aikojaan. Minulla on nyt 40- vuotta ollut koiria ja Pippu on ensimmäinen, jota en ainakaan toistaiseksi ole saanut koulutettua ulkoilemaan vapaana, mutta kuitenkin "näkymättömässä langassa". Ehkä en koskaan saakaan. Pippu on sellainen vapaa sielu ja peloton luonne. Vaikka näyttääkin aina vaan söpöltä pennulta. Onneksi olivat taas suojeluenkelit Pipun turvana!
Lokakuun loppupuolella agilitykisailimme Kessen kanssa Ojangossa kahdella radalla. Radat olivat hitaita, mutta aika lailla virheettömiä. Ihmettelin Kessen hitautta. Se oli vasta viikolla ollut taas kerran treeneissä "keuliva mopo". Tuomari Minna Räsänen tuli ratojen jälkeen sanomaan, että hän mielestään Kessellä on takapäässä jumi. Ryhdyin hommaamaan Kesselle fyssariaikaa ja se ei olekaan ihan helppoa. Parhaana pitämälläni fyssarilla Tamara Merenvalta-Keskisellä on kahden kuukauden jono. Soitin Aisti eläinsairaalaan, koska heidän fyssareitaan on kehuttu. Toinen fysioterapeutti oli juuri jäänyt äityislomalla ja heillä oli yli kuukauden jono. Sain sieltä kuitenkin heidän fyssarinsa oman vastaanoton numeron ja sain Kesselle ajan täksi päiväksi. Toistaiseksi Kesse on agilitytauolla kunnes selviää mikä on terveystilanne.
Koira(n)elämään kuuluu niin hyvät kuin huonotkin asiat. Koitan jatkuvasti kehittää itseäni koiranomistajana. Siihen kuuluvat niin koulutus- kuin terveysasiatkin ja koskaan ei siinä ole valmis. Päivääkään en silti vaihtaisi pois! No, ehkä nuo Pipun metsästysjuoksut vois vaihtaa. Tänään lähdemme Kessen kanssa siis Nummelaan fyssarille ja sieltä jatkamme Nurmijärvelle Tuire Kaimion luennolle, jossa aiheena koirien elekieli. Kahden viikon menen kuuntelemaan, kun Tuire Kaimio luennoi koirien pentuajasta kasvattajan luona sekä koirien monimuotoisuustutkimuksista. Huomenaamuna klo 6.145 starttaamme Nopen kanssa seuramme IHAH;n kisoihin Ojankoon. Yhden radan jälkeen Noppe kotiin ja itse menen takaisin kisoihin kuulutushommiin.
Tytöille täystouhu päällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti