lauantai 13. lokakuuta 2012

NYT EN MALTA ENÄÄ...

NYBYGÅRDS XBOX XENA eli HETA, synt. 19.8.2012
emä FI MVA INGEBORG, isä NYBYGÅRDS NOJSIGA NOA

Heta on Kennel Jangrunnelin ihka ensimmäinen sijoitusnarttu ja lähtee tänä iltana kasvattajan luota kotiinsa Muurameen Mirvan ja Sylvi- pihiksen (Dandinas- koira) luo.

Meillä on kaksi erinomaista Yacatis-koiraa, joiden linja tulee tietysti kauempaa, mutta alkaa Suomessa Yacatis-kennelin kantanartusta Nellistä ( Leonberget'z Fantasy for Yacatis), Kessen emä Minttu (Yacatis Citronella) on Yacatiksen menestyksekkäästä & hyviä jälkeläisiäkin tuoneesta C- pentueesta, Nopen isä (Aagerups Dunder) on edistänyt linjaa niin, että jalostustarkastuksessa tarkastaja sanoi suullisesti Nopen miellyttävän häntä enemmän vaikka erinomainen koira Kessekin on. Ensi keväänä Noppe sitten jatkaa tästä...

Olen kuitenkin jo jonkin aikaa halunnut uutta verta/toista linjaa edellä mainitun rinnalle, jotta olisi mahdolllista tehdä pienimuotoista, mutta hyvää jalostustyötä. Suunnittelin jo koirantuontia pohjoismaista, mutta en epäröinyt hetkeäkään, kun tarjoitui mahdollisuus saada mahdolliseen jalostuskäyttöön rotuunotetun Ingerborgin lupaava & innostava jälkeläinen! Aika näyttää miten Heta kehittyy, mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan! Tästä lähtien kerron siis blogissamme ja kennelsivuillamme Kessen ja Nopen lisäksi Hetasta. Nybygårdsin blogista http://nybygards.blogspot.fi/ löytyy Hetasta tietoa ja parempia kuvia (ihanan kaunis väri tulee paremmin esiin) kuin myös tarinaa Ingeborgin rotuunoton mutkaisesta tiestä.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Jään seurailemaan teidän kuulumisia :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut uudesta geenilisästä!
    Heta on kyllä mahtavan värinen :)

    VastaaPoista
  3. Heh-Heta, on hehkeä ja villi pakkaus, täynnä energiaa!!
    Puree lujaa ja rohkeasti, mistä parhaan otteen saa!!
    Terveyttä ja pitkää ikää, kuin myös onnea ja menestystä Hetalle tulevaisuudessa toivotellaan!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Erityiskiitos niin Hetasta kuin kaikesta opista nyt ja tulevaisuudessa kaimalle!

    VastaaPoista
  5. Heta on ihana pakkaus! Jaanalle kiitos vinkeistä! :)

    VastaaPoista