perjantai 28. joulukuuta 2012

HETA KÄVI KYLÄSSÄ!

Joulun aika on ollut taas surullisten ja iloisten tapahtumien vaihtelua, niin kuin elämä yleensäkin. Joulumieltä ovat laskeneet; joulun alusviikolla tullut tieto rakkaan ihmisen poismenosta kuin myös Kesselle 19.12. tehdyn sterilisaation haavanyläpuolinen tulehdus. Minulla itselläni alkoi jouluaattona kaikkien aikojen flunssa. Olen tähän mennessä niistänyt neljä rullaa vessapaperia ja nyt on alkanut yskä...Hyviäkin asioita tapahtuu, ihana ensimmäinen lapsenlapsemme vietti vanhempineen joulupäivää kanssamme. Kessen haavanyläpuolinen tulehdus on parempaan päin. Uuttera haavan suihkutus vedellä ja puhdistus betadine-liuoksella tuottaa tulosta. Nyt täytyy vain malttaa pitää Kesse leikkimättä yhteensä pari viikkoa ja agilitytaukoa tulee  kuukausi, jonka jälkeen aloitetaan rauhassa matalilla esteillä.

Eilen oli suuri ilon aihe; meillä vieraili Heta! Kiitos vielä Mirvalle, kun ajelit Keski-Suomesta Helsinkiin! Heta on vilkas, ulospäinsuuntautunut, suloinen 4 1/2 kuukauden ikäinen pusuttelija. Niin kuin kaikki pihakoiria kuvaavat tietävät on eläväisistä koirista ajoittain vaikea saada kuvia. Alla kuitenkin muutamia otoksia mukavasti kehittyvästä Hetasta.

Kesse haluaa tietää;"Miksi tuo pieni tyyppi syö "minun" kinkkuani?" Käytimme siis kinkkua Hetan poseeraukseen eikä se ymmärrettävästi ollut Kessen mieleen...
Heta sivulta.
Heta edestä.
Hetan pää tarkemmin.
Heta melkein paikallaan, mutta ah, niin söpönä!
Heta & Noppe





3 kommenttia:

  1. Ton ikäset pennut on just noin koomisen näköisiä :)
    Mäkin olen treffaillut meidän E-pentuja, tuntuu että ne on pelkkää uloketta joka suuntaan; jalkaa, häntää, kuonoa ja korvaa! Mutta kaiken tuon hontelon koipeliinin takaa paistaa ainakin minun silmääni vahva ja vankka luusto ja kauniin mallinen pää <3 Suloinen Heta! Ja Kesse-kuonolainen, Noppea unohtamatta :)

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllähän ne aika koomisia on. Milloin "venyy" mikäkin paikka... Samat huomiot olen tehnyt itsekin; vankka luusto näkyy mielestäni hyvin tuossakin kuvassa missä Heta istuu melkein paikallaan; tassat ovat tosi leveät! Hetan pää on myös mielenkiintoinen, jännä nähdä miten se kehittyy jatkossa.

    VastaaPoista
  3. Pojat lähettää terveisiä näin ! :)

    http://karkailevatkoirat.blogspot.fi/2013/01/new-blog-love.html

    VastaaPoista