Koulutuspohdiskelua

Pihakoirien facebooksivulla keskustellaan mielenkiintoisista pihakoiriin liittyvistä asioista; mm. pihakoiran luonteesta, minkälainen on pihakoiran luonne? Minkälainen sen pitäisi olla? Ja jos olen oikein ymmärtänyt, tuodaanko pihakoiraa esiin helpompana rotuna kuin se onkaan? Myös erilaiset koulutukseen ja metsästysviettiin liittyvät asiat ovat olleet esillä.

Päätin hiukan pohdiskella omia tapojani kouluttaa/ kasvattaa pihiksiäni. Omat koirani eivät ole maailman täydellisimpiä koiria, mutta ne ovat täydellisiä juuri minulle. Olen toki tehnyt myös ”työtä” asian eteen, onhan kyseessä ykkösharrastukseni/elämäntapani.

Kun Kesse oli 2-3 kuukautta, sain hyvän neuvon vanhalta ystävältä, joka oli pelkästä kissaihmisestä siirtynyt myös pihisihmiseksi. Ystävä oli saanut neuvon oman koiransa kasvattajalta; ”Älä koskaan anna pihakoiralle mitään ilmaiseksi ”. Tämä tarkoittanee sitä, että aina, kun koiralle annetaan jotain, vaaditaan siltä jotain vastineeksi. Meillä tätä noudatetaan mm. seuraavissa jutuissa; ruokakupit lattialle, koirat istuvat x-aikaa odottamassa kunnes saavat luvan syödä, rouhetikun saadakseen pitää vähintään istua, monissa jutuissa myös paiskataan ”ylävitonen”. Ulko-ovesta kuljetaan minun määräämässäni järjestyksessä. Se ei aina ole minä ensin, vaikka pitäisi ehkä olla. Molempia koiria olen tottelevaisuuskouluttanut itsekseni sisällä ja ulkona; ”istu, maahan, paikka, tänne…” lisäksi olen molempien kanssa käynyt Myllypuron koirayhdistyksen tottiksessa. Nykyään harrastan molempien kanssa agilityä Itä- Helsingin Agilityharrastajat ry;ssä. Agilityssä on harjoitteita, joita voi tehdä myös kotioloissa. Olen tehnyt agilitykontaktilaudan ja harjoittelemme kontakteja kotona sisälläkin. Keppirata torpan takapihalle on vasta haaveissa. Pidän koirien liikuttamista myös hyvin tärkeänä. Vähintään yksi pitempi lenkki ja/tai vapaana olo päivässä. Ainahan pitkä lenkki ei ole mahdollista ja silloin lentävät lelut tiuhaan. Olen "sitouttanut" koirat itseeni. Näin voin ihan lähipuistossakin heittää keppiä & frisbeetä ja ympärillämme liikkuu ihmisiä, pyöriä, kaupungin puistokoneita jne., eivätkä koirat reagoi niihin mitenkään. Liikunta on mielestäni tärkeää paitsi terveyden ja kunnon vuoksi, mutta vaikuttaa myös koiran hallittavuuteen ja koulutukseen. Cesar Milanista ollaan ihan oikeutetusti montaa mieltä, mutta hänellä on minua miellyttäviä teesejä, kuten:” Liikunta, koulutus ja helliminen”. Edellä mainitussa järjestyksessä suhteessa koiraan.

Varsinaisen koirien kanssa tehtävän työn lisäksi käyn jonkin verran luennoilla ja koulutuksissa ilman koiria. Yhdeltä luennolta on jäänyt mieleen lause: ” Sitä saat mitä vahvistat, et sitä mitä toivot”. Eli kaikessa viisaudessaan koirat eivät ole ajatusten lukijoita. Meillä vahvistettiin pikku Kessen ”piippausta”; koira pudotti lelun esim. hesaria lukevan ihmisen jalkoihin ja meni vähän matkan päähän makaamaan, tuijottamaan ja jos mitään ei tapahtunut, ryhtyi päästelemään ääniä. Sen sijaan, että olisimme keskittyneet tiukasti omiin puuhiimme, vähintään katsoimme koiraan useinmiten myös heitimme lelun. Näin ”vahvistettuna” meillä on ”piippaava” koira edelleen, joka toimii edellä mainitulla tavalla, luultavasti aktivoidakseen ihmisiään. Boksereille aikoinaan opetettu lause toimii kuitenkin myös pihakoirilla vaikka ensin arvelin niiden olevan liian sähäköitä rauhoittumaan ”käskystä”: ”Leikki loppu, koira lepää”. Plups, lelu putoaa koiran suusta ja koira rauhoittuu. Tämä toimii tietysti vain jos siitä pidetään kiinni eli, kun lause on sanottu, lelu/keppi/frisbee ei enää lennä. Lähemmäs 40 vuotta koiraharrastusta ja silti virheitä syntyy, mutta aina oppii!

Silloin, kun Kesse oli nuori, ei tullut kirjattua asioita ylös, mutta kyllä Kesselläkin uhma- ja murrosikä olivat. Enkä muista kumman aikana Kesse oli sitkeästi sitä mieltä, että jos koira pääsee ruoka- ja sohvapöydälle, sen on sallittua myös niille mennä. Monesti jouduimme asiasta ”keskustelemaan”, koska me ihmiset olimme toista mieltä Kessen kanssa. Silloin, kun ryhdyimme puuhaamaan Noppea ja kumppaneita, kasvattaja kysyikin minulta haluanko käydä näitä keskusteluja toistamiseen. Sanoin, että totta kai! Nopen kanssa ei juuri niitä keskusteluita ole kuitenkaan tarvinnut käydä.

Kesse on älykäs, ulospäin suuntautunut & haastava sillä tavalla, että ihmisen pitää olla nopea & tarkka esim. agilityssä. Jos Kessen äly vetää ihmisen suuntaan, on Nopen äly peruskoiran suuntaan menevä. Noppe on hellyyttä rakastava metsästäjä. Alussa meni vähän liian kauan tajuta, että Noppe on luonteeltaan erilainen kuin emänsä. Toinen virhe oli ylisöpön koiran liika sylittely. Sillekin on aikansa ja paikkansa, mutta ihmisen laatimassa järjestyksessä. Lisäksi on vienyt aikaa oppia (ja opetellaan vieläkin)  kahden koiran psykologiaa, joka on mielestäni erilaista kuin yhden koiran kanssa. Noppea on kehitetty pikkuhiljaa vähentämällä hellittelyä, tottelevaisuus-/agilitykouluttamalla lempeästi, mutta päättäväisesti. Nopella ei ole metsään vievää riistaviettiä, mutta kohtalainen metsästysvietti. Metsästysviettiä eli Nopelle luontaista ominaisuutta on vahvistettu frisbeen haulla. Nopella frisbee toimii hyvänä jyrsijän korvikkeena. Noppe kiihdyttää alta aika yksikön nollasta sataan, hyökkää frisbeen kimppuun ja tuo sen takaisin. Torpallahan Noppe pääsee aitoon metsästysmeininkiin.

Samana päivänä, kun näin tuon alussa mainitun facebook-keskustelun alkaneen, olin torpan pihalla kädet & jalat mullassa ja huomasin meidän pihatiellämme kaksi ihmistä, miehen ja naisen. Meidän pihatietämme ei pääse kuin meidän pihallemme, ei metsään eikä muualle. Kesse & Noppe syöksyivät haukkumaan tulijoita hännät heiluen. Kesse seisoi ihmisistä 10 metrin päässä ja Noppe vähän kauempana. Ensin luulin ihmisiä marjanpoimijoiksi, jotka yrittävät metsään. Sitten näin kirjoitusalustat ja tajusin, että siinähän ovatkin EU-tarkastajat, jotka ovat tulleet tarkastamaan meidän peltoamme. Pesin nopeasti kädet ja kiirehdin heidän luokseen. Koirat lopettivat haukkumisen meidän kätellessämme. Kesse kävi moikkaamassa miestä ja Noppe vähän myöhemmin naista, kun hän tuli pellolta. Yritin vähän hyvitellä ja sanoin miehelle; ” Huomasitte varmaan, että koirat ovat ystävällismielisiä, koska heiluttavat häntää haukkuessaan?” Mies totesi melko kuivasti: ”Koirat voivat muuttaa nopeasti mieltään.” Kyseessä taisi olla kokemuksen syvä rinta-ääni. Nainen kuitenkin kyseli ystävällisesti koirien rodusta ja erosimme hyvässä hengessä. Mielestäni Kesse ja Noppe toimivat juuri niin kuin pihakoiran tulee toimia.