torstai 14. toukokuuta 2015

Leevi läks

Leevi muutti Hämeenlinnaan tai tarkemmin kuusi kilometriä keskustasta, maatilan koiraksi. Hyviä uutisia on jo kuulunut; Leevin on mainiosti kotiutunut, nukkuu yönsä ja touhuaa päivällä maatilan töissä.
Tässä tuorein kuva Leevistä. Kuva Maarit Paakkala.

Vielä ennen kuin Leevi muutti ja Heta lähti kotiinsa Muurameen meillä kävi vieraita; Hetan siskon Saran emäntä perheineen.



Yllä Kati Rossin ottamia kuvia meidän porukasta viime lauantailta.
Pikku Leevi 8 viikkoa. Kuva Kati Rossi.

Nyt olemme siis vain omalla porukalla keskittyen aika agilityyn ja lenkkeilyyn Järvenpään maastoissa. Pipun ryhmätreenit IHAH;n kentällä Kivikossa ovat maanantai-iltaisin. Kouluttajan sanoin;" Aika tykki!". Nopen treenit ovat perjantai-iltaisin aivan huippukouluttajan Yltsin ohjauksessa, jossa hierotaan ohjauksen rytmiä ja suuntaa tietysti tehden myös ratoja eli kivaa on tiedossa. Kuningatar Kesse hallitsee ja vallitsee kotioloissa viihtyen.