keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Hassuja otuksia

Ei mene päivääkään ettei pihiskolmikkoni puuhaile jotain riemastuttavaa, mutta harvoin on silloin kamera käsillä eli yleensä hykertelen vain itsekseni. Viime perjantaina torpalla tarttui alla oleva kuvasarja kamerani muistikortille.

Noppe hieroskeli selkäänsä sohvalla. Mikäs se mukavampaa kun on kaksi villahuopaa alla. Joista toisen sisään Noppe joutui/hakeutui. 

Näyttää vilttimytyltä




 Mutta häntä vasemmalla patjan ja puun rajalla paljastaa, että mytty on koira viltissä. Päivähän oli ollut kuuma eikä iltakaan sen viileämpi ollut, joten luulisi, että koira olisi tullut pois viltin sisältä. Mutta eipä tullut.




 Pippukin saapui paikalle ihmettelemään. Noppe pysyi viltissä.


Tottahan Pippu sen haistoi/tiesi, että Noppe lymyää viltin sisällä. Jostain syystä se kuitenkin malttoi mielensä eikä alkanut tökkiä kasaa. Normaalisti tälläinen olisi tuntunut Pipusta kuin leikkiin kutsulta. Liekkö Pippukin riehunut keppileikeissä pihalla itsensä väsyksiin, koska malttoi antaa Nopen huilia rauhassa.
Pitkän ajan päästä, kun Pippukin oli jo käynyt lepoasentoon, Noppe ilmestyi näkyviin ilmeisen tyytyväisenä.